«

»

Turvapaikanhakijoiden ravintolasta tehty ”tutkimus” syyttää paikallislehteä rasistiseksi

Kuvankaappaus Ylen vaalikoneesta.

Kokemäkeläinen-lehti nousi valtakunnallisiinkin otsikoihin keväällä 2017 julkaistuamme videon Jakamisen paikka ry:n pyörittämästä Bazaari-hankkeesta. Nyt turvapaikanhakijoiden pyörittämästä kahvilasta on valmistunut toisen videossä näkyneen henkilön toimesta kirjoitettu opinnäytetyö.

Opinnäytetyössä syytetään lehtemme toimintaa julkaista sensuroitavaksi pyydetty video rasistiseksi.

”Hanketoimintaa ei voi koskaan liikaa markkinoida. Kävijämäärä näytti nousevan heti, kun
paikallislehdessä oli juttu toiminnasta. Julkisuus ja toiminnan tunnetuksi tekeminen on keskeistä
asiakkaiden saamiseksi ja toiminnan näkyväksi saattamiseksi. Samalla näkyvyys voi
olla myös toiminnalle riski, kun turvapaikanhakijoita vastustavat saavat mahdollisuuden
mustamaalata toimintaa. Bazaari-toiminta sai kokea myös tämän, kun paikallinen videokuvaaja
jakoi videonsa rasistisessa kontekstissa you tube-palvelussa. Tämä saattoi karkottaa
joitakin asiakkaita. Toisaalta ko. video nostatti jonkinlaisen paikallisen vastarinnan ja moraalisen
paheksunnan kuvaajaa vastaan ja jotkut tulkitsivatkin, että video toi lopulta Bazaarille
positiivista mainetta.” lainaus opinnäytetyöstä.

Videolla ei mustamaalattu Bazaaria, vaan esitettiin totuus, millä tolalla ulkomaalaisten hygieniataso on.

”Projektin alkuvaiheessa tapahtunut rasistinen videointi saattoi vaikuttaa vastaajien vastauksiin ja ajatuksiin.” todetaan myös opinnäytetyössäö

Toiminnalle oltiin myönnetty 40 000 euroa Leader-tukea, eli julkista rahaa, mutta näistä rahoituskuvioista eivät hankkeen takana olleet halunneet puhua sanaakaan. Sen sijaan videolla näkyy, kuinka turvapaikanhakija mättää ruokaa käsin kattilasta lautaselle.

Videon väitetään opinnäytetyössä nostattaneen paikallisen vastarinnan ja paheksunnan kuvaajaa kohtaan. Kyllä, haukkujakin tuli varsinkin sähköpostin välityksellä, mutta kasvotusten kukaan ei ole kritisoinut videota, päin vastoin. Kehuja sekä uusia lehtitilauksia sateli videon julkaisun jälkeen monta kertaa haukkuja enemmän. Viiden euron buffet-lounas nostatti vihaa myös paikallisissa yrityksissä. Rehellinen veroja maksava yritys ei pysty vastaavaan hintakilpailuun. Kuitenkin hygieniataso oli eniten ihmisiä vihastuttanut asia. Onko ulkomaalaisten hygieniatason kritisoiminen rasismia? Enemmänkin on rasismia, kun turvapaikanhakijat saavat tarjoilla mitä vain pöperöä, ilman mitään hygieniavaatimuksia, ja terveystarkastaja ei reagoi tähän mitenkään ja samalla suomalaisilta yrittäjiltä vaaditaan tiukat hygienia-ehdot.

Video ei tuonut Bazaarille mitään positiivista, vaan täyden terveystarkastuksen. Jo pelkkä Jakamisen paikka ry:n nimi herätti kuntalaisissa hymyn huulille. Ihan oikeasti, täytyy toimittajankin tässä kommentoida, että kuka on tuollaisen nimen mennyt yhdistykselle keksimään?

Kyseinen video on Kokemäki tv:n kaikista katsotuin, sitä on katsottu tämän artikkelin julkaisuhetkellä yli 35 000 kertaa.

Opinnäytetyö on tehty Satakunnan ammattikorkeakoulussa Sosionomin koulutusohjelman tiimoilta tuolla rasistista vihaa lietsovalla videollakin nähdyn Kim Uotilan toimesta. Videolla kuvatun materiaalin ennakkotarkitustakin vaatinut Uotila on Googlen hakutulosten mukaan turvapaikka-aktivisti sekä ollut myös Kokemäellä Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas saaden huimat 10 ääntä. Hänen vaaliteemanaan oli ”edistää lasten ja nuorten hyvinvointia, heikommassa asemassa olevia sekä tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta”

Tärkein teemansa oli kehittää turvapaikanhakijoiden kotoutumista ja suvaitsevaisuutta sekä yhteisöllisyyttä.

Ylen vaalikoneen mukaan Uotila ei ole työelämässä. Hänen vuositulonsa ovat alle 20 000 euroa ja sijoitusten arvo 50 000-200 000 euroa. Tiedot ovat  siis kuntavaaleista 2017.

Muuten emme yksittäisen ihmisen opinnäytetyötä näin käsittelisi, mutta koska hän on poliitikko ja sitä kautta julkisuuden henkilö teimme tämän artikkelin. Lisäksi haluamme oikaista hänen virheet sekä törkeät valheet opinnäytetyössään.

Opinnäytetyö kokonaisuutenaan löytyy tästä linkistä. Opinnäytetyö kokonaisuutena oli kuorrutettu sellaisella suvaitsevaiston höpölöpöllä, ettei verenpaineeni kestänyt sen lukemista kokonaisuutena, vaan napsein siitä vain ”rasistista videointia” koskevat kohdat. Jos muuta kohauttavaa tuosta 38 sivuisesta dokumentistä löytyy, voi siitä mainita alla olevalla kommentointi-lomakkeella.

Kuvankaappaus opinnäytetyön etusivulta.

13 comments

Hyppää kommentti lomakkeelle

  1. Nimetön

    Erittäin hyvä kirjoitus. Jakamisen paikka :DDD On siinä nimi!

  2. Nimetön

    On kyllä sen näkönen ”henkilö” kuvissa etten ottaisi vakavasti!

  3. Nimetön

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta!

  4. Nimetön

    Pro Kokemäki palkinnon ansaitsisit näistä kirjoituksista!

  5. kjeh

    Jakamisen paikasta tulee mieleen kulissien takana harjoitettava iloluontoinen liiketoiminta…

  6. Jokela

    Jep jep

  7. Jomppe

    Huvittaa, että heti opinnäytetyön johdannossa on virheitä. Ei heijasta kuvaa kovinkaan viisaasta henkilöstä, jos opinnäytetyön tekstin ulkoasua ei osata laittaa kuntoon.

  8. Jonne

    Kertokaahan taas, miksi suomalaisilta vaaditaan hygieniapassi, mutta näiltä ei?

  9. Petri Salomaa

    Kiitos Kokemäkeläinen!

    Kiitos totuuden kertomisesta ja psykopaattisen suvakkihötön julki tuomisesta. On kerta kaikkisen ala-arvoinen kyseinen SAMK, kun hyväksyy ja päästää läpi kyseisen ”opinäyte”-työn! Opinäytetyö vastaa gradua, jossa on tärkeää opponointi. Opponentti lienee ollut samasta vihervasemmiston, työttömien kerhosta, jossa suomalaisuudelle oksennetaan ja loisiminen nostetaan jalustalle! Muutoin kyseisen opinäytetyön läpi menemistä ei voi ymmärtää. Luin opinäytetyön ja voin kertoa, ettei kyseisellä opinnäytetyöllä ole mitään tekemistä tutkimuksen ja vastausten kanssa! Kyseistä työtä ei saisi missään nimessä hyväksyä. En ikimaailmassa laittaisi lapsia kyseiseen SAMK:iin, koska kyseisen opinäytetyön pohjalta voi povata opetuksen tason!

    Hyvä Kokemäkeläinen-lehti ja hyvät kokemäkeläiset. Olette tehneet upean palveluksen Suomelle kertomalla ensimmäisenä, rehellisesti asioita, jotka valtamediat lakaisevat maton alle. Tällaista se oikea journalismi on…TOTUUTTA!

  10. Nimetön

    Kiitoksia! Hyvä meininki! Jatka samaa rataa!

  11. Juuso Suomi

    Koska se olisi julmaa rasismia,you know.

  12. Jorma

    Ööh… Ensin sanotaan, että terveystarkastaja ei reagoi mitenkään ja heti perään, että paikkaan tehtiin täysi terveystarkastus… Siis mitä?

  13. Kolmekaksiyksi

    Ehkä terveystarkastus tehtiin, mutta tulos olikin hyväksytty – suljettiin vain silmät oikealla hetkellä ja hyssyteltiin mokat hiljaa yhdessä hymisten?
    Ei ole mitään syytä olettaa, että kohtelu on samaa kaikille tässä(kään) asiassa.

Kommentit eivät ole päällä.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje