Euran S-ryhmän kylmäasemalla sattui puoli kahden aikoihin aamuyöllä kahden henkilöauton välinen kolari.
Kaksi vastakkaisista suunnista tullutta autoa kolhaisivat toisiaan keulaan, kun he väistivät samaan suuntaan.
Toinen henkilöautoista peruutti ja poistui paikalta selvittämättä asiaa. Poistunutta henkilöautoa kuljetti poliisin mukaan paikkakuntalainen vuonna 1996 syntynyt mies, jolla ei ollut ajo-oikeutta.
Henkilövahingoilta vältyttiin.