Historia

Alla hieman lehtemme historiaa.

2012

  • Tuomas Kuhalainen aloitti suunnittelut lehden perustamisesta helmikuussa 2012.
  • 1.5.2012 Tuomas Kuhalainen perusti ensimmäisen oman lehtensä, Pappilan Alueen Sanomat.
  • 27.11. Pappilan Alueen Sanomien rinnalle nousee Lisäjuttu-liite.
  • 1.12. Lisäjuttu-liite muuttuu omaksi lehdekseen.
  • 31.12. Pappilan Alueen Sanomien sekä Lisäjutun lehtitoiminnan jatkamisesta seuraavana vuonna ei suunnitelmia. Lehden lakkauttaminen oli mahdollista.

2013

Tammikuu

  • Pappilan Alueen Sanomien toiminta loppui vuoden vaihteessa.

Helmikuu

  • Lisäjutun ilmestymistä jatketaan
  • Lisäjuttu sai verkkosivunsa

Maaliskuu

  • Lehden toiminta loppuu hetkellisesti

Toukokuu

  • Lisäjuttu saadaan taas toimintaan.
  • Lehtiä aloitettiin toukokuussa julkaisemaan myöskin näköislehtinä.

Kesäkuu

  • Kokemäkeläinen-paikallislehti perustettiin 19.6.2013

Heinäkuu

  • Lisäjutun logo vaihtui punaisesta siniseksi heinä-elokuussa.

Elokuu

  • Lisäjutun paperilehtien julkaisu lopetetaan virallisesti elokuussa.
  • Kokemäkeläinen nro 1 ilmestyi elokuun alussa.

Marraskuu

  • Kokemäkeläiselle myönnetään ISSN-tunnukset.
  • Lehdessämme aloittaa 11.11 useita uusia toimittajia.

Joulukuu

  • Toimituspäällikön paikka vapautuu 9.12. kun Markus Sainio siirtyy päätoimittajaksi. Virka alkaa virallisesti 1.1.2014.
  • 12.12. Kokemäkeläisen vuoden toiseksi viimeinen lehti saadaan julkaistua ennätyspaksuna, 36 sivuisena (lehti on numero 5/2013).

2014

Tammikuu

  • lisajuttu.com – verkko-osoite varataan.
  • kokemakelainen.net – verkko-osoite varataan
  • Kokemäkeläisen paperilehden ilme uudistetaan täydellisesti

Helmikuu

  • Palvelut.lisajuttu.com – sivusto avataan

Maaliskuu

  • Lisajuttu.com-sivusto siirtyy uusille palvelimille

Huhtikuu

  • Lehden ulkoasua ja ilmettä uudistetaan hieman, erikoislehtien ilmeeseen suurempia muutoksia

Toukokuu

  • Lisäjuttu.com-ääkkösdomain varataan
  • Lisäjutun blogin päivittäminen tauolle
  • Lisäjuttu Palvelut-sivustoa uudistetaan

Kesäkuu

  • Kokemäkeläisen paperilehden ilme jälleen uusiksi

Heinäkuu

  • Lisäjuttu.com – sivuston ilme uudistetaan täysin.
  • Uutisten luokittelua netissä parannetaan

Elokuu

  • Kokemäkeläinen vahvistuu verkossa Lisäjuttu-nimen väistyessä sivuun.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje