«

»

Varaudu ukkospuuskiin tiistaina

Ilmatieteen laitos ennustee tiistaiksi ukkosta muun muassa Kokemäelle, Harjavaltaan ja Huittisiin.

Kaikista rankinta sade Kokemäkeläisen levikkialueella on Kokemäellä, jossa parin tunnin aikana ennustetaan satavan jopa 6 mm. Ukkoset keskittyvät alueella iltapäivästä jopa iltaan asti.

Rajuimmillaan ukkonen ja sade on Kokemäellä, Harjavallassa ja Huittisissa kello yhden kahden aikoihin iltapäivällä. Sade-ennuste on Harjavallassa illan aikana jopa 4 mm.

Päivälämpötila kohoaa 16 asteen paikkoille. Sää tuntuu noin 14 asteiselta.

Aamu valkenee pilvisenä sekä aurinkoisena. Koko päivän aikana laajalti on sade- ja ukkoskuuroja sekä myös ukkosta.

Tuuli on kohtalaista tai navakkaa etelänpuoleista tuulta.

Yölämpötila on tiistain vastaisena yönä kello 12-13 astetta Kokemäellä. Rannikkoalueille ennustetaan sade- ja ukkoskuuroja yöksi.

Alueella ei ole voimassa varoituksia.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje