«

»

Pääkirjoitus: Mainos keskellä uutista

Usein nettilehtiä lukiessa törmää kirjoitukseen, jossa aluksi on mielenkiintoa herättävä otsikko sekä pieni esittely sekä mahdollisesti myös kuva.

Yllättäen uutinen kuitenkin päättyy ilmoitukseen ”lue lisää huomisestä lehdestämme” tai vastaavaan.

Olen itsekin sortunut tähän minusta hieman piilomainonnalta haiskahtavaan epäkohtaan. Uutisessa ei saisi piilomainontaa olla lainkaan.

Ilmaisulla usein yritetään saada ihmiset ostamaan tai tilaamaan lehti, sillä yleensä paperilehden lukeminen on maksullista.

Tuolla keinolla jää usein juttu ihmisten mieleen pyörimään.

Piilomainonnaksi sitä ei harvemmin lukija, kuin toimituskaan yleensä ajattele.

Epäkohta on kuitenkin esimerkiksi iltapäivälehdissä huomattu ja korjattukin. Seuraavaa numeroa ja sen sisältämiä juttuja mainostetaan uutisbannerissa, eikä uutisteksteissä.

Tuolloin voidaan helpommin erottaa mainonta ja uutinen. Se myös saattaa kiinnittää enemmän huomiota, mieleen se ei kuitenkaan jää mielestäni yhtä usein, kuin tuo uutistekstin loppuun sijoitettu lausahdus.

”Lue lisää aiheesta seuraavasta numerostamme!”

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje