«

»

Pitkäjärven rantasauna myytiin 30 000 eurolla

Kokemäen kaupunginhallitus hyväksyi maanantai-iltana Pitkäjärven rantasaunan myymisen vapaa-ajankeskusta ylläpitävälle Myyntiedustus Lavonius Oy:lle.

Yritys teki rantasaunasta elokuun alussa 30 000 euron tarjouksen, joka oli kolmesta tarjouksesta suurin. Päätös saunan myymisestä eniten tarjonneelle oli kaupungin kokonaisedun kannalta perusteltua.

Lavonius on pääasiallinen toimija Pitkäjärven vapaa-ajankeskuksessa. Rantasauna on oleellinen osa keskuksen kehittämissuunnitelmaa.

Myyntiedustus Lavonius Oy on jo tehnyt kaupat Pitkäjärven päärakennuksesta, soluasunnoista sekä tontista. Yritys tulee kehittämään rantasaunaa siten, että se palvelee mahdollisimman monta käyttäjäryhmää.

Kaupunginhallitus hyväksyi asian yksimielisesti. Samalla irtisanottiin Kokemäen Avantouimarit ry:n vuokrasopimus saunasta 31.12.2014 alkaen.

Rantasaunan tontti vuokrataan Lavoniukselle kymmenen vuoden ja yhden päivän ajaksi 500 euron vuosivuokralla, jota myöhemmin tullaan korottamaan vuokrasopimuksen mukaisesti.

LISÄÄ AIHEESTA:

Pitkäjärven rantasaunalla kolme ostajaehdokasta – 19.9.2014 17:06

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje