«

»

R-kioski laajentaa kohtuuhintaiseen elintarvikemyyntiin

Kuva: Tuomas Kuhalainen

Kuva: Tuomas Kuhalainen

R-kioskin uusi Ruokaa-konsepti tulee tarjoamaan tänä vuonna jo 250 liikkeessä kilpailukykyiseen hintaan peruselintarvikkeita ja ateriakokonaisuuksia.

Tavoitteena on, että hinnat olisivat vähintäänkin yhtä edullisia, kuin lähikaupoissa. Ruokaa-konsepti laajenee vuoden 2014 aikana 250 kioskiin ja vuonna 2015 jopa 450 kioskiin.

-Testasimme kesän 2014 aikana uutta Ruokaa-konseptiamme. Kokeilu sai asiakkailtamme erittäin myönteisen palautteen ja mukana olevien kioskien myynti nousi noin 10 prosenttia, R-kioskin toimitusjohtaja Johannes Sangnes kertoo.

Ruokaa-konseptiin kuuluu aina vähintään 150 peruselintarviketta ja ateriakokonaisuutta. Tavoitteena on tarjota peruselintarvikkeita sekä herkkuja nopeasti ja edullisesti mukaan matkan varrelta.

Kohderyhmänä ovat erityisesti sinkut, opiskelijat sekä eläkeläiset.

-Haluamme tarjota vaihtoehdon kaikille niille, joilla ei ole joko aikaa tai kiinnostusta marketissa asiointiin. Samalla tuomme myös kauan kaivattua kilpailua suomalaiseen ruokakauppaan.

Elintarvikemyyntiin laajentaminen on osa R-kioskin investointiohjelmaa, johon kuuluvat muun muassa myymäläilmeen uusiminen.

Kokemäen R-kioskissa Haapionkadulla on tarjolla nyt muun muassa Grandiosan kiviuunipitsoja hintaan kaksi euroa kappale. Myöskin Juissi-mehuja, makaronia sekä meetvurstia on myynnissä liikkeessä.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje