«

»

Pihatyöt jatkuvat pitkälle marraskuulle

Lehtiä. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Päältä ajettavalla ruohonleikkurilla käy myös lehtien kuskaaminen, jos koneeseen hankkii peräkärryn. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Edelleenkin lokakuun vaihduttua marraskuuksi ruohonleikkureitakin näkee edelleen liikkeellä. Pihatöiden teko jatkuu yleensä pitkälle syksyyn, siihen asti, että lumityöt alkavat.

Monien ihmisten mielipuuhaan kuuluu pihatöiden teko. Joillekin se on vain pakollinen pahe tai toisille mukava vapaa-ajan työ. Lehtien haravointi omalta tontiltaan on joillekin jopa velvollisuus.

Lähes jokaiselle pihatyölle on suunniteltu omanlaisensa apuväline. Lehtien haravoinnin voi suorittaa joko lehtipuhaltimella tai jopa ruohonleikkurilla silppuamalla tai keräämällä lehdet koneen säiliöön.

Päältä ajettaviin ruohonleikkureihin on mahdollista hankkia monenlaisia lisälaitteita, joilla koneen käyttöaikaa voidaan lisätä esimerkiksi lumiauralla tai -lingolla talveksi tai peräkärryllä ympärivuotiseksi.

Puutarhatraktorista saa esimerkiksi isompien omakotitalojen tai maatilojen omistajat nauttia esimerkiksi kuskaamalla takkapuita varastolta ovelle peräkärryn avustuksella. Myöskin esimerkiksi lehdet kulkevat kärryllä kätevästi etupihalta takapihan kompostiin.

Myöskin ruohikot kannattaa leikata vielä ennen lumien tuloa, kun sää vain suosii.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje