«

»

Yrittäjät saivat ihmiset liikkeelle Kollien iltaan

-Me haluamme saada ihmisiä liikkeelle ja näyttää, että Kokemäellä tapahtuu jotain, kertoo muotiliike Belladonnan yrittäjä Aija Lund.

Belladonnan kassakone on tempauspäivän ajan käynyt ”mukavasti”.

Yrittäjien ja kaupungin yhteistyö on sujunut hyvin. Kaupunki on vastannut tiedotuksesta ja markkinoinnista ja yrittäjät suunnitelleet, mitä tekevät ja tarjoavat liikkeissään.

-Tultiin sitten kertomaan Pitkäjärven suunnitelmista, mitä uutta sinne on tulossa, kertoi Sportian edessä glökitarjoilua ylläpitänyt Pitkäjärven vapaa-ajankeskuksen yrittäjä Mika Lavonius.

Kokemäen kirjakaupan yrittäjä Kirsi Hallenbergin mukaan tempauksen tavoitteena on mahdollistaa myöhään töissä oleville tutustua paikallisiin kivijalkakauppoihin.

-Pääsee ihmiset, jotka viiten ovat töissä tutustumaan kauppoihin, jotka normaalisti menevät viideltä kiinni, kertoo Hallenberg.

Kollien illassa suuri osa paikkakunnan tempauksessa mukana olleista liikkeistä oli auki ainakin kello 20 asti, jolloin Kokemäen kirkossa alkoi kaupunginjohtaja Reijo Siltalan konsertti.

-Yrittäjien yhteistyö on sujunut kohtalaisesti, kertoo A-kenkä -liikkeen myyjä.

Ainoa, mikä tapahtumasta puuttui oli Kolli itse. Maskotti olikin jo tainnut vetäytyä talviunille!

Kokemäkeläinen seurasi tapahtumaa kello 16-20.30 ja jakoi livenä Twitterin kautta kuvia ja tekstiä tapahtumasta. Liveseurantamme löydät täältä.

A-kengän omat kollit. Kuva: Tuomas Kuhalainen

A-kengän omat kollit. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Pitkäjärven vapaa-ajankeskus tarjosi glögiä Sportian liikkeen edustalla. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Pitkäjärven vapaa-ajankeskus tarjosi glögiä Sportian liikkeen edustalla. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Käsintehtyjä laukkuja myytiin Belladonnan edustalla. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Käsintehtyjä laukkuja myytiin Belladonnan edustalla. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Kollien ilta toi väkeä myöskin ruokapaikkoihin. Kuvassa Belda pitseria. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Kollien ilta toi väkeä myöskin ruokapaikkoihin. Kuvassa Belda pitseria. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Mukana Kollien illassa oli yrityksiä niin liikekeskuksesta kuin Tulkkilantieltäkin. Kuvassa Passin kello ja kulta. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Mukana Kollien illassa oli yrityksiä niin liikekeskuksesta kuin Tulkkilantieltäkin. Kuvassa Passin kello ja kulta. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Kollien illan logo Sportian ikkunassa. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Kollien illan logo Sportian ikkunassa. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje