«

»

Jäähalli ei saanut enää lisää tukia

Kokemäen jäähallin tuet kaupungilta jäävät ainoastaan hallituksen myöntämään 15 000 euroon.

Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:lle myönnettävää 10 000 euron avustusta kaupunginhallituksen myöntämän 15 000 euron lisäksi käsiteltiin vapaa-aikalautakunnassa.

Käsittelyn aikana lautakunntan puheenjohtaja Eetu Välkkynen puheenjohtaja muutti päätösehdotustaan asiassa. Alunperin hän ehdotti, että kaupunki myöntäisi jäähallille vielä 10 000 euron avustuksen toiminnan tukemiseksi 6.10.2014-30.4.2015 väliselle ajalle.

Avustus olisi maksettu siten, että kaupunki kustantaa 5 000 euroa jäähallin hoitotöistä, kustantaa tarvikkeita ja materiaaleja jäähallin peruskunnosukseen 3 000 eurolla sekä maksaa jäähallin siivouksesta tulevia kuluja 2000 euroa.

Kokemäen jäähalli on jo hakeutunut yrityssaneeraukseen muutama kuukausi sitten.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje