«

»

Poliisi valvoo rattijuoppoja teholla pikkujoululiikenteessä

Tulevana viikonloppuna poliisi valvoo taas teholla rattijuoppoja pikkujoululiikenteessä.

Erityisesti perjantaina ja lauantaina ilta- ja yöaikaan sekä lauantaina aamupäivällä on poliisin mukaan rattijuoppojen riskiaikaa. Valvontaa kohdistetaan erityisesti kyseiselle ajanjaksolle.

-Näin pikkujoulujen aikaan kannattaa ottaa varman päälle. Lasillisten laskemisen sijaan turvallisinta on valita nollalinja, poliisiylitarkastaja Risto Lammi muistuttaa.

Myöskin viime viikonloppuna poliisi valvoi rattijuoppoja teholla.

Maistelleiden määrä noussut

Parin viime vuoden aikana rattijuoppojen määrä on pysynyt ennallaan, mutta maistissa ajaneiden kuljettajien määrä on noussut.

Rattijuoppojen määrää mitattiin marraskuussa ja aiemmin keväällä. 0,14 prosenttia, eli 145 kuljettajaa 104 910 puhallutetusta ajoi alkoholin vaikutuksen alaisena.

Alkoholia nauttineita, mutta rajan alle jääneitä kuljettajia oli 0,67 prosenttia, eli 706 kappaletta.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje