«

»

Kaupunginjohtaja kiistää kouluverkkoselvitystä koskevat kunnallisvalitukset kokonaisuudessaan

Kokemäen kouluverkkoselvityksestä tehtyä kolmea valitusta Turun hallinto-oikeuteen käsitellään kaupunginhallituksessa maanantaina. Kaupunginjohtaja kiistää valitukset päätösehdotuksessaan.

Yrittäjä Kirsi Hallenberg ja lähihoitaja Mira Valkama ovat tehneet hallinto-oikeuteen valituksen kaupunginvaltuuston päätöksestä Korkeaojan ja Peipohjan koulun lakkauttamisesta lukuvuoden 2016 alussa. He vaativat päätöksen kumoamista ja toimeenpanokieltoa. Perusteena on kaupunginvaltuuston aikaisempi päätös, että koulujen lakkautusperusteena käytetään kahdenkymmenen oppilaan rajaa.

Valituksen ovat lisäksi tehneet eläkeläinen Olli Perttula ja sähköasentaja Sami Valonen. He vaativat kanssa koulujen lakkauttamisesta tehdyn päätöksen kumoamista ja toimeenpanokieltoa. Perusteena heillä on, että hallintojohtajan viransijainen Jarno Moisala olisi ollut esteellinen toimimaan kaupunginvaltuuston kokouksessa pöytäkirjanpitäjänä kouluverkosta päätettäessä. Moisala on aiemmin toiminut alkuvuodesta kaupungin kouluverkkoselvittäjänä.

Kaupunginjohtaja Reijo Siltalan päätösehdotus on yksiselitteinen. Hän kiistää valitukset kokonaisuudessaan ja pyytää Turun hallinto-oikeutta hylkäämään valitukset.

Lisäksi valituksen on tehnyt kouluverkkoselvitystä koskien Peipohjan koulun vanhempainyhdistys ry. Tähän valitukseen kaupunginjohtaja antaa päätösehdotuksen kokouksessa.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje