«

»

Kaupunginhallitus: Vanhempainyhdistyksen tekemä kunnallisvalitus yhdistyksen sääntöjen vastainen

Peipohjan koulu

Peipohjan koulu

Kokemäen kaupunginhallitus käsitteli kolmea kouluverkkoselvityksestä tehtyä kunnallisvalitusta maanantai-iltana. Kaupunginhallitus kiisti kaikki valitukset.

Valitukset koskivat kunnan päätöstä lakkauttaa Korkeaojan ja Peipohjan koulut, jolloin oppilaat siirretään keskustan Tulkkilan kouluun.

Kirsi Hallenbergin ja Mira Valkaman tekemä kunnallisvalitus kiistettiin hallituksessa kokonaisuudessaan. He vaativat Korkeaojan ja Peipohjan koulujen lakkauttamisen kumoamista ja päätöksen täyttöönpanokieltoa, sillä se on heidän mielestään ristiriidassa valtuuston aiemman päätöksen kanssa.

Olli Perttulan ja Sami Valosen tekemässä valituksessa vaadittiin myöskin koulujen lakkauttamisen peruuttamista ja täyttöönpanokieltoa, sillä hallintojohtajan viransijainen Jarno Moisala, joka aiemmin kouluverkkoselvittäjänä toimiessaan olisi ollut esteellinen toimimaan asian käsittelyssä.

Kyseisten valitusten kohdalla hallitus päätti kiistää valitukset kokonaisuudessaan ja pyytää Turun hallinto-oikeutta hylkäämään ne. Lisäksi asioiden johdosta esitettiin kaupungin puolelta selvityksiä.

Vanhempainyhdistyksen kunnallisvalitus

Peipohjan koulun vanhempainyhdistys ry:n tekemässä kunnallisvalituksessa vaadittiin Peipohjan koulun lakkauttamisen kumoamista ja täyttöönpanokieltoa. Perusteina yhdistys esitti muun muassa kuntalaisten äänen huonon kuulumisen valmisteluaikana sekä kouluverkkoselvitystyön yksipuolisuudella ja puutteellisuudella, sillä selvitys ja päätös ovat ristiriidassa aiemman valtuuston päätöksen kanssa.

Valtuusto päätti 1990-luvun lopussa, että 20 oppilaan rajaa ei koululuokissa ylitetä.

Hallituksen mukaan kunnallisvalituksen allekirjoitusoikeutta Peipohjan vanhempainyhdistyksen nimissä ei olisi ollut valituksen laatia Titta Valkamalla, sillä yhdistyksen säännöissä vanhempainyhdistyksen nimen kirjoitusoikeus on vain kahdella nimenkirjoittamiseen oikeutetulla henkilöllä yhdessä, eikä tällöin puheenjohtaja Valkama olisi voinut valitusta laatia yhdistyksen nimellä.

Hallitus päätti esittää Turun hallinto-oikeudelle, ettei se ota käsiteltäväkseen vanhempainyhdistyksen kunnallisvalitusta. Kaupunki kiistää kunnallisvalituksen kokonaisuudessaan.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje