«

»

Poliisin suorat ohjeet joululiikenteeseen: Huomio suojatiet, käytä heijastinta ja maalaisjärkeä

Poliisi

Vain harvat autoilijat antavat tietä suojateitä ylittäville, vaikka laki näin vaatisikin. Suojateiden huomioiminen on ongelma, vaikka yleensä väylästä varoitetaan erillisellä liikennemerkillä.

-Suojatiet tuskin tulevat aivan puskista, vaan ne on yleensä merkitty varsin havaittavalla liikennemerkillä. Suojatietähän käyttävät ne, joiden ympärillä ei ole auton rakenteen antamaa suojaa, kertoo poliisi.

Vaikka jalankulkija olisi jo astumassa suojatielle, saattavat kuljettajat siltikin vain ajaa pysähtymättä ohi. Poliisi antaa kuitenkin ohjeita myös jalankulkijoille: Käytä heijastinta.

Suojatielle ei poliisin mukaan sovi juosta vain pää kolmantena jalkana, vaan molempiin suuntiin kannattaa aina katsoa, ja varmistaa ettei autoilija tule päälle.

Nuhteita poliisilta saavat myöskin polkupyöräilijät, joilla ei taida olla tietoa valaisimen pakollisuudesta hämärässä tai pimeässä.

-Sakot voi maksaa ja ajokortinkin saa aikanaan takaisin. Terveyttä ei välttämättä saa ja hengenlähtö on lopullinen. Edes sitä maalaisjärkeä sinne liikenteeseen, poliisi lopettaa tiedotteensa.

Päivitetty 17.12.2014 klo 17.38: Muokattu otsikkoa.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje