«

»

Jouluksi valkoinen maa?

Valkoinen maa saatiin 18.12, mutta hanki suli perjantaina 19.12. sateiden seurauksena. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Valkoinen maa saatiin 18.12, mutta hanki suli perjantaina 19.12. sateiden seurauksena. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Perjantai-iltana Ilmatieteen laitos ennustaa Kokemäelle valkoista joulua.

Ennusteen mukaan perjantai ja lauantai olisivat plussan puoleisia päiviä. Heikkoa lumisadetta saatetaan saada sunnuntain vastaisena yönä.

Sunnuntaina pakkasta olisi yhden asteen paikoilla. Tuolloin ennustetaan heikkoa lumisadetta. Myöskin jouluviikko näyttää pakkasen puoleiselta.

Maanantainakin sataa ennusteen mukaan hieman lunta, lämpötila kolmen pakkasasteen tuntumassa. Tiistain vastaisena yönä saattaa lämpötila laskea jopa kuuteen pakkasasteeseen.

Jouluaatonaattona, eli tiistaina sataa myöskin ennusteen mukaan lunta. Lämpötila kolmen pakkasasteentuntumassa.

Keskiviikkona, eli jouluaattona ennustetaan kolmea pakkasastetta. Joulupäivänäkin olisi ennusteen mukaan pakkasta.

Tarkkoja sääennusteita ei jouluksi vielä pystytä varmuudella tekemään. Tarkat sääolot selviävät alkuviikosta.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje