«

»

Pääkirjoitus: Teljä käy hyvin uuden kunnan nimeksi

Nyt Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys on edennyt nimenvalintavaiheeseen.

Yle uutisoi eilen tiistaina ehdotuksessa, jonka mukaan uuden kunnan nimeksi tulisi Teljä.

Teljän kunnan muodostaisivat mahdollisesti Kokemäki, Harjavalta, Nakkila ja Eurajoki. Kuitenkin liitosneuvottelut ovat vasta alkuvaiheessaan ja esimerkiksi Kokemäki tekee selvityksiä kolmen eri liitosrakenteen kanssa.

Teljän nimi juontuu Wikipedian mukaan 1000-luvulla Kokemäen tienoilla sijainneeseen kauppapaikkaan, perimätiedon mukaiseen rautakautiseen muinaiskaupunkiin.

Joen madalluttua maankohoamisen seurauksena kauppapaikka siirtyi jatkuvasti Poriin päin.

Teljä säilyi maakuntamme kaupallisena keskuksena 1200-luvulle asti, jolloin Ulvilan tienoille perustettiin uusi kauppapaikka.

Perimätiedon mukaan Teljän kauppapaikka sijaitsi nykyisen Kokemäen keskustataajaman tuntumassa.

Oikeastaan, olisi perusteltuakin käyttää vanhaa, historiallista nimeä uuden kaupungin muodostamisessa.

Typerää olisi ajatella, että uuden kaupungin nimeksi tulisi joku liitoskunnista. Vanhan, keskiaikaisen nimen käyttäminen olisi tasa-arvoista kaikkien kuntalaisten kannalta.

Ylen mukaan uuden kaupungin on määrä aloittaa vuonna 2017.

Tuomas Kuhalainen
tuomas(at)kokemakelainen.net

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje