«

»

Jo neljännes passihakemuksista sähköisinä

Kuva: Tuomas Kuhalainen

Kuva: Tuomas Kuhalainen

Passin ja henkilökortin sähköinen haku on kasvattanut suosiotaan.

Tammikuun aikana saapuneista 52 500 passihakemuksesta sähköisiä oli yli 26 prosenttia. Sähköinen asiointipalvelu avattiin joulukuussa viime vuonna.

Sähköisistä hakemuksista yli puolet olivat kevennetyn hakumenettelyn mukaisia.

Henkilökorttia haettiin tammikuussa noin 8 800 kappaletta, joista yli 14 prosenttia haettiin sähköisesti. Henkilökorttiin kuuluu tällä hetkellä pakollinen käynti poliisin lupapalvelupisteessä.

Kevennetyssä menettelyssä passin voi saada käymättä lainkaan poliisiasemalla. Hakijan tulee tuolloin toimittaa valokuvansa suoraan valokuvaamosta poliisin sähköiselle palvelimelle, hakijan nimi ei ole muuttunut edellisestä hakukerrasta ja edellistä passia hakiessaan on hakija antanut sormenjälkensä korkeintaan kuusi vuotta sitten.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje