«

»

Poliisi varoittaa: Varkaat eivät lomaile

Kuva: Tuomas Kuhalainen

Kuva: Tuomas Kuhalainen

Poliisi muistuttaa kodin pitämisestä asutun näköisenä myös talvilomalla.

Viime vuosi on ollut erittäin vilkasta asuntomurtorintamalla, kertoo poliisi. Lomakaudet ovat lisänneet asuntomurtoja.

Asunnon pitäminen asunnon näköisenä myös lomakaudella on yksinkertaisin tapa ehkäistä asuntomurtoja. Naapuria tai tuttua voi pyytää tyhjentämään postilaatikon ja auraamaan lunta pois pihasta.

– Asuntomurtoja voidaan yrittää ehkäistä parantamalla asunnon valaistusta ja lukitusta esimerkiksi varmuuslukolla. Asuntojen ovet ja ikkunat tulisi pitää lukittuina aina, kun se on mahdollista. Varas voi tietysti tulla asuntoon myös ikkunan rikkomalla, jolloin vahvastakaan ovesta ei ole hyötyä, kertoo poliisitarkastaja Tommi Reen Poliisihallituksesta.

Lomasuunnitelmia ei kannata kertoa sosiaalisessa mediassa.

Asuntomurrot nousussa

Viime vuonna poliisi kirjasi lähes 2 700 asuntomurtoa. Määrä oli yli 500 enemmän kuin edellisvuonna. Kyseinen määrä ei sisällä vapaa-ajan asuntoihin tai asumattomiin asuntoihin tehtyjä murtoja.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje