«

»

Teljän kuntaliitos tapahtuu mahdollisesti vuonna 2017

Kuva: Tuomas Kuhalainen

Teljän Viesti-tiedotuslehden etusivu. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Keski-Satakunnan kuntajakoselvityksestä on julkaistu alueen asukkaille tiedotuslehti, jossa kerrotaan mahdollisesti vuoden 2017 alussa muodostettavasta Teljän kaupungista.

Uusi kunta tulisi ottamaan käyttöön kaupunki-nimityksen. Kunnan vaakunasta ei ole päätöstä tehty. Tiedotuslehden mukaan uusi kuntalaki mahdollistaa, ettei kunnalla välttämättä tarvitse olla omaa vaakunaa.

-Uuden kunnan lähtökohtana on lähi- ja peruspalveluiden turvaaminen tulevaisuudessa. Myös uuden kunnan elinvoiman kehittäminen on kuntajaon muutoksen taustalla. Uusi kunta on elinkeinorakenteeltaan monipuolinen. Elinvoiman, viihtyvyyden ja lähipalveluiden säilyminen kuntakeskuksissa on uuden kunnan leimallinen ominaispiirre, selostetaan tiedotuslehdessä kuntaliitoksen tarkoitusta ja tavoitetta.

Maaliskuun alussa mukana olevissa kunnissa järjestetään keskustelutilaisuuksia aiheesta. Mukana liitoksessa on näillä näkymin Eurajoki, Harjavalta, Kokemäki ja Nakkila.

Jos liitos toteutuu, uusi kunta muodostetaan 1.1.2017 alkaen.

Liitosalueen jokaiseen kotitalouteen on jaettu Teljän Viesti niminen tiedotuslehti, joka kertoo perustietoja mahdollisesta liitoksesta.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje