«

»

Lastensuojelutapaus selvittämättömänä yli kolme kuukautta – Kokemäen kaupungille nuhteet Valviralta

Kokemäen kaupunki sai nuhteita Valviralta lastensuojeluasioihin liittyen. Yksi lastensuojelutapaus on ollut selvittämättömänä yli kolme kuukautta, vaikka lain mukainen määräaika on seitsemän virkapäivää.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on antanut huomautuksen kaupungille koskien lastensuojelun määräaikojen toteutumista.

1.4.-30.9.2014 välisenä aikana kaupunki sai 86 lastensuojeluilmoitusta, joista 82 ilmoitusta ratkaistiin lain mukaisen seitsemän arkipäivän kuluessa.

8-14 päivää selvitettävänä ollut ilmoitus koski koulussa tapahtunutta tilannetta, joka johti perheneuvolan ajan varaamiseen perheelle.

Yli 14 päivää selvittämättömänä ollut tapaus taas koski lastensuojelun vakioperhettä, jonka kanssa tehdään työtä viikoittain. Kaupungin mukaan perheestä tehdään perusteettomiksi osoittautuvia toistuvia lastensuojeluilmoituksia tapaamis- ja huolto-oikeuskiistojen vuoksi.

Lisäksi kaupungissa on ollut yli kolme kuukautta vireillä yhden lastensuojelutapauksen käsittely. Kyseessä on ollut kaksi lastensuojeluilmoitusta samasta lapsesta kahden päivän sisällä. Toinen ilmoituksista merkittiin käsitellyksi, mutta toinen oli jäänyt kaupungin mukaan kirjaamatta atk-ohjelmaan.

Valvira kehottaa kaupunkia huolehtimaan, että lastensuojelulain edellyttämä määräaika toteutuu. Muutoin viranomainen ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin.

Perusturvalautakunta käsitteli asiaa keskiviikkona 1. huhtikuuta.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje