«

»

Poliisi: Varaa juhannusmatkaan aikaa

Juhannus on liikenteessä vilkasta aikaa. Poliisi kehottaa varaamaan matkaan mukaan aikaa ja pitkää pinnaa.

Ruuhkiin tulee varautua jo matkaa suunnitellessa. Lisäksi nopeudet tulee pitää kurissa ja sopeutua jonon nopeuteen. Ohittaminen ruuhkassa ei poliisin mukaan nopeuta matkantekoa, vaan lisäävät ainoastaan onnettomuusriskiä.

Hitaampaa liikennettä kehotetaan päästämään takana tuleva liikenne tarvittaessa ohi.

Juhannus on keskikesän juhla, jota kuuluu juhlia. Poliisi kuitenkin varoittaa, että joillakin juhliminen menee liian rajuksi ja tarvitaankin jo poliisin apua.

Poliisin mukaan juhannusliikenteessä rattijuoppoja jää tavallista enemmän kiinni, kuin muina viikonloppuina. Jos on epävarma ajokyvystä, kannattaa liikkeellelähtöä siirtää myöhemmäksi.

Vesillä liikkujia poliisi muistuttaa erityisesti pelastusliiveistä sekä muistakin veneen varusteista.

Poliisi partio juhannuksena niin maanteillä, kuin vesillä ja kaupunkien kaduilla. Valvontaa kohdistetaan ruuhkaisille tieosuuksille ja yleisötapahtumiin.

Poliisi toivottaa hyvää ja rauhallista juhannusta kaikille.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje