«

»

Takaa-ajoissa jäi sarjarikollisia kiinni

Perjantaina aamuyöllä kello 4-5 aikaan poliisi suoritti Punkalaitumella operaation, johon osallistui partioita Sisä-Suomen, Hämeen ja Lounais-Suomen poliisista. Kaikki alkoi, kun murtoasioihin liittyväksi epäiltyä ajoneuvoa alettiin pysäyttämään.

Kuljettaja ei noudattanut pysähtymiskäskyä vaan lähti karkuun ajaen lujaa päin pysäyttävän poliisiauton vasenta takakulmaa. Törmäyksestä selvittiin ilman vakavia henkilövahinkoja, mutta ajoneuvot vahingoittuvat liikennekelvottomiksi.

Autossa ollutta, tapahtumapaikalta kiinniotettua miestä epäillään aiemmin yöllä Huittisissa tehtyyn varkauteen katsastusasemalle sekä Punkalaitumella tehtyyn apteekkivarkauteen.

Tehtävän jälkeen poliisipartiota vastaan tullut toinen epäilty henkilöauto lähti karkuun ja suistui ulos tieltä. Poliisi otti autosta kiinni miehen ja naisen, joita epäillään liikkuneen varastetulla autolla sekä liittyvän Punkalaitumen apteekin varkauteen. Ulosajossa selvittiin ilman henkilövahinkoja.

Poliisi etsii tapahtumasarjaan liittyen vielä henkilöitä, jotka liittyvät lisäksi useisiin eri rikossarjoihin. Tutkinta on vasta alkuvaiheessa eikä poliisi tiedota asiasta enempää.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje