«

»

Kokemäellä esitetään senioritalon rakentamista

Kokemäen kaupunki kaavailee senioritalon rakentamista paikkakunnalle.

Ikäihmisille suunnattu vuokratalo voisi perusturvajohtaja Eija Kuokan esityksen mukaan yksi ratkaisu parantaa senioreille kohdistettuja palveluja.

Vuokralaiseksi pääsyn ehtona olisi eläkeikä sekä asukkaan tulisi pärjätä itsenäisesti.

Kotiinsa tuotavista palveluista asukas maksaisi erikseen, mutta tavanomaisten vuokra-asunnoista poiketen talosta löytyisi yhteinen olohuone, jossa asukkaat voivat tavata toisiaan.

Kaupunginhallitus ei kuitenkaan innostunut määrärahojen puutteessa hankkeesta. Kaupunki toivoisi, että hankkeen toteuttaisi mieluiten yksityinen yrittäjä, kuin kaupunki.

Paras paikka kiinteistölle olisi liikekeskuksen lähiympäristö, lähellä palveluita ja myöskin pian valmistuvaa uutta liikuntahallia.

Kustannusarvio on vähintään kolme miljoonaa euroa.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje