«

»

Pääkirjoitus: Viisarit siirtyivät

Suomi siirtyi talvi– eli normaaliaikaan sunnuntaina 25. lokakuuta.

Tämä toimintamalli siirtää kelloja tunnilla taaksepäin syksyllä ja tunnilla eteenpäin keväällä ei ole ainakaan saanut hyötyä aikaan nykyaikaisessa yhteiskunnassa.

Kellojen siirtäminen kuormittaa ihmisen biologista unirytmiä, joka häiriintyy kellojen siirtyessä pitkäksi aikaa.

Käytäntö aiheuttaa ihmisille ainoastaan ylimääräistä vaivaa ja erittäin mitättömät hyödyt. Myöskin energian säästö on minimaalinen.

Kellojen siirto sekoittaa niin julkisen liikenteen kuin työajatkin. Työajat eivät ole enää 8-16, vaan monissa yrityksissä tehdään vuorotyötä ja valot ovat päällä yölläkin. Ja vaikka ulkona olisikin valoisaa, sisällä tarvitaan kuitenkin lukuvalot, joten energian säästöllä ei voida tätä järjetöntä toimenpidettä perustella.

Talvella monesti menemme töihin pimeässä ja tulemme illalla kotiin pimeässä, siirrettiin kelloja sitten mihin aikaan tahansa.

Eikö olisi jo aika muuttaa tämä piintynyt pahe ja siirtyä ainoastaan normaaliajan käyttöön.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje