«

»

Kuudesluokkalaiset pysyvästi osaksi yhteiskoulua?

Tulkkilan koulu. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Tulkkilan koulu. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Kokemäellä on suunniteltu liittää Tulkkilan koulun kuudesluokkalaiset myös tulevaisuudessa hallinnollisesti osaksi yhteiskoulua.

Kuudesluokat ovat olleet nyt väistötiloissa yhteiskoulun puolella elokuun alusta lähtien. Toiminnan kaavaillaan jatkuvan myös ensi lukuvuodella.

Kuutosryhmäksi nimetty työryhmä on pohtinut kuudesluokkalaisten siirtoa yhteiskouluun ja raportoinut asiasta koulun rehtorille. Ryhmää vetää Tuomaalan koulun rehtori Juha-Pekka Pihlman.

Työryhmä on kuullut kouluja sekä tehnyt vierailuja muihin kouluihin, jossa on samainen systeemi 6-9 luokkalaiset samassa koulussa.

Lokakuussa väistössä oleville kuudesluokkalaisille toteutettiin kysely, jossa selvitettiin heidän sopeutumistaan kouluun.

Esille on tullut mm. yhteiskoulun pihan kunnostaminen. Huoltajat ovat nostaneet esille vähäisen liikuntamahdollisuudet, ja nyt on toteutettu pihan suunnittelu 30 000 euron määrärahoilla kasvatus- ja opetuslautakunnalta.

-Kuudesluokkalaiset ovat kyselyn mukaan sopeutuneet hyvin kouluun eikä kiusaaminen ole lisääntynyt, väittää kaupunki tiedotteesaan.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje