Pääkirjoitus: Kuvaaminen mietityttää

Tehdessämme toimitustyötä ja ottaessamme lehtikuvia vaikkapa paikkakuntamme kaduilla ja erilaisissa tapahtumissa tai tilaisuuksissa olemme joskus saaneet yhteydenottoja ihmisiltä, jotka ovat kysyneet, olemmeko saaneet lupaa kuvaamiseen.

Mitä ihmeen lupaa?

Vielä vuonna 2015, pian jo 2016 eivät ihmiset ole tiedostaneet, että julkisella paikalla tai julkisissa tapahtumissa saa aina kuvata, myös yksittäisiä ihmisiä eikä minkään valtakunnan lupaa tarvitse kysyä keneltäkään.

Monet suomalaiset pelkäävät julkisuutta. He eivät halua näkyä valokuvissa ja tulevat kyselemään, saisiko kuvia nähdä ennakolta tarkastettavaksi. Epäselvyyttä lain pykälissä on monella, vaikka laki on yksiselitteinen kuvaamisen ja sanan vapauden suhteen.

Tietenkin on myös niitä linssiluteita, jotka haluavat naamansa jokaiseen valokuvaan, mutta myös niitä, jotka piiloutuvat lehden taakse. Tämä onkin parempi toimintamalli, kuin tulla valittamaan kuvaajalle, sillä työtämmehän mekin vain teemme.

Jos ei halua näkyä eikä kuulua missään, niin voi jäädä kotiin neljän seinän sisälle. Aina kadulla kulkiessamme meitä tarkkailevat miljoonat videokamerat ja jokaista puheluamme voidaan kuunnella ja viestejämme lukea. Isoveli valvoo.

Huomaamattomin kuvaustapa on se älypuhelin, jolla kuvauskohde ei välttämättä edes havaitse, että häntä kuvataan. Mutta kun paikalle tuodaan järjestelmäkamera jalustoineen, salamavaloineen ja mikrofooneineen niin huomio herää heti.

Toivottavasti ihmiset ottavat hyvällä nämä tarjoamamme tietopaketit valokuvaamisesta julkisella paikalla. Emme erittele mitään tahoa tai henkilöä, jotka ovat asiaa ihmetelleet, vaan tuomme esille tämän asian ja ongelman yhteiskunnassa, sillä sitä journalismi on, tavoitteenamme on parantaa maailmaa, ei hurskastella sananvapaudella.