«

»

Kokemäen Lämpö aikoo siirtää lainojensa lyhennyksiä

Kuva: Tuomas Kuhalainen

Kuva: Tuomas Kuhalainen

Kokemäen Lämpö Oy:n investoinnit on katettu lainarahalla, joiden lyhennyksiin haetaan nyt viivästystä.

Lannoitetehtaan ja proteiinitehtaan käynnistymiset ovat viivästyneet nyt vuodella. Tavoitteena olisi saada n. 20-30 prosentin energiamyynnin lisäys uusien investointien avulla.

Rahoittajana toimii Kuntarahoitus, joka on suostunut kolmen lainan lyhennysten siirtoon. Kyseessä on 100 000 euron, 360 856 euron ja 294 116 euron suuruiset lainojen lyhennykset kuluvalla vuodella, eli yhteensä 754 972 euron suuruiset lyhennykset on päätetty yhtiön hallituksessa siirtää laina-ajan loppuun, eli vuodelle 2017-

Kokemäen Lämpö pyytää nyt lainojen takaajalta, eli Kokemäen kaupungilta suostumusta lainojen lyhennysohjelman muutokseen. Kokemäen kaupunki on taannut 3.12.2015 mennessä 9,19 miljoonan edestä lämpöyhtiön lainoja.

Kaupunginjohtaja ehdottaa 11. tammikuuta kokoontuvalle hallitukselle, että se myöntää takaajan suostumuksen lainojen lyhennysten siirtoon.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje