«

»

Pitkäjärven alueen kehittämishanke käyntiin

Pitkäjärven karavaanarialue. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Kuva: Tuomas Kuhalainen

Kokemäen kaupunki on päättänyt käynnistää Pitkäjärven alueen kehittämishankkeen.

Hankkeen tavoitteena on virkistää Pitkäjärven elinkeinoelämää. Kohderyhmänä ovat erityisesti alueen yritykset ja alueelle mahdollisesti sijoittuvat uudet yritykset ja toimijat.

Ensimmäisenä on tavoite kehittää Pitkäjärven liikunta- ja virkistystoimintaa nykyistä monipuolisemmaksi sekä kattamaan koko vuoden.

Tavoitteena on kehittää alueen kiinteistöille ekologisia ja kustannustehokkaita ratkaisuja.

Hankkeesta vastaa kaupunki yhdessä alueen yritysten kanssa. Hankkeeseen palkataan projektipäällikkö, joka vastaa selvitysten toteuttamisesta.

Esiselvityksen kustannukset ovat yhteensä 54 000 euroa. Rahoituksesta vastaa 80-90 prosenttisesti Karhuseutu ry. Kaupunki ja yritykset kustantavat 10-20 prosenttia.

Kaupunginhallitus hyväksyi hankkeen käynnistämisen yksimielisesti maanantaisessa kokouksessaan.

Onko kyseessä yhtä järkevä investointi, kuin esimerkiksi museosillan kupeeseen Tulkkilassa rakennettu erittäin suosittu ja kuntalaisten viihtyisyyttä parantanut venelaituri, joka kustansi pelkästään rakennustöiden osalta 50 000 euroa kuntalaisten rahoja?

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje