Kuukausi arkisto: K V

Katupölykausi käynnissä – Harjakoneet tekevät parhaansa

Kokemäellä on viime päivinä ollut liikkeellä harjakoneita aamusta iltaan. Talven aikana kertynyttä pölyä ja hiekoitushiekkaa on kerätty pois pölyttämästä niin keskustassa kuin myös lähiöalueilla.

Tulkkilan vesitornin vuokrasopimus uusittaneen

Kokemäen kaupunginhallitus käsittelee maanantaina Tulkkilan vesitornin vuokrasopimuksen uudistamista.

Peironin johdon saamat syytteet hylättiin

Kokemäkeläiselle rautavalimo Peiron Oy:n entiselle toimitusjohtajalle, tuotantopäällikölle sekä kahdelle työnjohtajalle luetut syytteet työturvallisuusrikoksesta hylättiin.

Viikonloppuna tulossa pakkasta ja lunta

Viimepäivät ovat olleet jo keväisen aurinkoisia, mutta viikonlopun ennuste näyttää kylmältä.

Kylien taistossa mukana kuusi kylää

Satakunnan Vuoden kylä-kilpailuun on ilmoittautunut kuusi kylää.

Kotipalvaamon Hullulenkki aukeaa tänään

Huittisissa aukeaa tänään Kivikylän Kotipalvaamon Hullulenkki-myymälä.

Japanilaista nykytaidetta Harjavallassa

Harjavallan Emil Cedercreutzin museossa avautuu näyttely koskien japanilaista nykytaidetta.

Torstaina yleisöluistelua Huittisissa

Huittisten jäähalilla järjestetään yleisöluistelupäivä torstaina 17. maaliskuuta.

Pelastuslaitos: Jäälle ei mitään asia

Kokemäenjoen jää on ylipäänsä arvaamaton joen kovan virtauksen takia.

Uuden sillan korjaustyö alkaa tällä viikolla

Kokemäen uuden sillan korjaustyöt haittaavat liikennettä aina syksyyn saakka.

Vanhemmat artikkelit «

» Uudet artikkelit

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje