«

»

Mökkikausi pyörähtää käyntiin perjantaina

Kuva: Tuomas Kuhalainen

Mökkikausi käynnistetään toukokuun ensimmäisenä perjantaina. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Ensimmäistä kansallista mökkipäivää vietetään perjantaina.

Helatorstaiviikonloppuna aloitetaan virallisesti jokavuotiset mökkiprojektit ja -talkoot. Suomalaisen mökkikulttuurin erityispiirteistä halutaan muistuttaa juuri mökkipäivänä.

Mökille ei lähdetä vain hiljentymään ja monesti rentoutuminenkin jää haravoinnin ja remontoinnin jalkoihin. 74 prosenttia kyselyyn vastanneista pitää pieniä puhatöitä tärkeänä osana mökkilomaa.

Suurin osa mökkeilijöistä nikkaroi mielellään itse, mutta tutkimuksen mukaan erikoisempaa osaamista ja aikaa vieviä töitä teetätetään mielellään paikallisilla yrittäjillä. Tällaisia ovat esimerkiksi jätevesijärjestelmä, rakennusten perustukset sekä ikkunat ja ovet, kertoo Rautia-ketjun markkinointipäällikkö Olli-Pekka Sipilä.

Mökkeily on suuri työllistäjä. Se tarjoaa työtä kymmenille tuhansille rakentamisen, remontoinnin ja yleisesti paikallispalveluiden kautta, kertoo tuore Sinivalkoinen jalanjälki-tutkimus.

Kansallista mökkipäivää vietetään nyt ensimmäistä kertaa. Perinne on tavoite vakiinnuttaa aina toukokuun ensimmäiselle perjantaille. Mökkipäivä on osa Suomalaisen Työn Liiton Sinivalkoinen jalanjälki-kampanjaa.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje