«

»

Leffa-arvostelu: Sully – Uroteko Hudson-joella

Elokuva perustui 15.1.2009 tapahtuneeseen US Airwaysin lentoon 1549. Kuva: Wikipedia

Elokuva perustui 15.1.2009 tapahtuneeseen US Airwaysin lentoon 1549. Kuva: Wikipedia

Kävin sunnuntai-iltana katsomassa perjantaina ensi-iltansa saaneen Clint Eastwoodin ohjaaman draamaelokuvan.

Sully – Uroteko Hudson-joella kertoi 15. tammikuuta 2009 Hudson-jokeen pakkolaskun tehneen lentokoneen kapteenista, jota syytettiin onnettomuudesta.

Seuraava artikkeli sisältää juonipaljastuksia.

Lentokoneen molemmat moottorit olivat sammuneet New Yorkin kaupungin yläpuolella lintuparven lennettyä niihin. Kapteenia syytettiin, koska tietokonesimulaattoreiden mukaan kone olisi ehtinyt laskeutumaan turvallisesti lähimmälle lentokentälle, eikä pakkolaskua hyiseen jokeen olisikaan tarvittu.

Elokuva päättyi yhdysvaltain ilmailuhallinnon kokoukseen, jossa viimein kapteeni vapautettiin syytteistä, sillä tietokonesimulaattori ei ollut huomioinut inhimillistä tekijää. Lisäksi simulaattori-lentäjät olivat saaneet harjoitella lentoa, ja lopullinen, onnistunut testilento ilman moottoreita samoilla ilman-olosuhteilla onnistui vasta 17- harjoittelukerralla. Lisäksi aikaan ei ollut laskettu miehistön harkinta-aikaa, johon kului arviolta 35 sekunttia kallisarvoisista 208 sekunnista, jonka ajan lentokone liiti ennen hallittua pakkolaskua hyiseen jokeen.

Onnettomuus on tullut kuuluisaksi siitä, että kukaan ei kuollut siinä. Myöskin ensimmäistä kertaa veteen pudonneen lentokoneen kapteeni ja perämies saatiin yhtenä kappaleena syytettyjen penkille.

Elokuva oli tunteita herättävä sekä näyttelijätkin osasivat asiansa. Suosittelemme käymään katsomassa elokuvan!

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje