«

»

Yhteenveto Satalinnan vastaanottokeskuksen toiminnasta

Eurostoliitto

Harjavallan Satalinnan sairaalaan perustettu vastaanottokeskus suljetaan marraskuun lopussa.

Pahimmillaan vastaanottokeskukseen majoitettiin 260 turvapaikkaa hakevaa pääasiassa nuorta miestä. Keskusta perustettaessa kaunopuheita riitti. Keskuksen piti tarjota työpaikkoja harjavaltalaisille sekä luoda hyvinvointia kuntaan.

Nyt, kun keskuksen aika alkaa olla ohi, voidaan todeta, ettei se ainakaan kunnan taloutta nostanut. Keskus työllisti 15 henkilöä ja suurin osa töistä tehtiin vapaa-ehtoistöinä.

Koska SPR ei tarkkoja lukuja keskuksen kuluista ole julkistanut, ei voida sanoa, kuinka paljon tämä vastaanotto-toiminta on kustantanut. Kuitenkin kuluja on aiheutunut veronmaksajille useita satoja tuhansia, ellei miljoonia euroja suoraan sekä monia muita epäsuoria kuluja.

Entäs sitten rikokset? Kokemäkeläinen julkaisi keskuksen perustamisen aikoihin pääkirjoituksen otsikolla ”Rikollisuus lisääntyy.” Kirjoituksesta syntyi kohu, joka johti lehtemme tilaajamäärän merkittävään kasvuun. Maahanmuuttopolitiikkaa kritisoiva kirjoitus, joka kritisioi pääasiassa tiettyä tai tiettyjen puolueiden politiikkaa, pidettiin rasismina. Se koira älähti, johon kalikka kalahti.

Paikkakuntalaiset yrittäjät ovat olleet huolissaan varkauksista, ja huoli ei myöskään ollut turhaa. Vastaanottokeskuksen asukkaita tuli liikkeeseen useita henkilöitä, eikä heidän kaikkien toimia voitu valvoa. Tavaraa katosi hyllystä usein tällaisten ryhmien vierailuiden aikana.

Kokemäkeläinen ei ole tehnyt muiden lehtien tavoin nyyhky-uutisia turvapaikanhakijoiden matkatarinoista tai elämästä vastaanottokeskuksessa ”huonosta” ruokatarjoilusta puhumattakaan.

Vuoden alussa poliisikin tunnusti, että rikostilastot turvapaikanhakijoiden osalta oli suuressa kasvussa Lounais-Suomessa sekä muuallakin maassa.

Nyt voimme todeta, että tuo rasistiseksi leimattu kirjoitus olikin oikeassa.

Minullakin on unelma. Unelma maasta, jossa saa sanoa, mitä ajattelee ilman pelkoa joutua lynkatuksi. ”Rasismin” ei pitäisi riittää selitykseksi sananvapauden nujertamisesta.

Viherpiipertäjät ja maahanmuuttajat ovat saaneet aikaan sen, missä Kommunismi ja Fasismi epäonnistuivat. He ovat onnistuneesti ja vielä kansan tuella rajoittaneet sanavapautta rasismi-kortin nojalla.

Kokemäkeläisen pääkirjoitus 19.8.2015

Nyt taas hallitus on tiukentamassa mielipidelakeja. Rasismi on koventamisperuste rikoksissa. Kansanryhmää vastaan kiihottaminen on niin laaja rikosnimike, että lähes mikä tahansa kirjoitus voidaan oikeusistuimesta riippuen tuomita. Perustuslain kirjesalaisuutta ollaan muuttamassa ja suojelupoliisille ollaan antamassa lisää valtuuksia, jotta toisinajattelijat saadaan hiljennettyä.

Tervetuloa Pohjois-Koreaan.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje