«

»

Pääkirjoitus: Sinäkin Säästöpankkini

Olin ensin Nordean asiakkaana, mutta vaihdoin päivittäiset raha-asiani Säästöpankkiin tuon asiakkaitaan aliarvioineen pankin supistettua kassapalveluitaan.

Nyt sitten Säästöpankki, tuo ihana luotettava maalaispankki, supisti kanssa kassapalveluita. Nielin vielä tuon, ja ajattelin että maailman meno on nyt sellainen, että kaikesta leikataan. Mutta nyt tuli asia, joka katkaisi kamelin selän. Koko konttori suljetaan.

Kysyn suoraan. Pitääkö Säästöpankin toimitusjohtaja asiakkaitaan täysin idiootteina? Hän selittelee, ettei muka kassapalveluita tarvita ja suurin osa pankin asioista hoidetaan puhelimitse tai netissä. Hah hah hah ja vielä kerran hah. Ja vaikka pari ilmaista uusintaa päälle.

Pankki tekee kovaa tiliä keräämällä ilmaiseksi taseeseen pääomaa, eli vakavaraisuutta, ja lainaa sen sitten eteenpäin monin kertaisena. Vaikka korkokanta onkin nyt alhaisena, on se silti voittoa tyhjästä. Ja vielä kun korot vähän pääsevät nousemaan, kuten sellaista meininkiä rahoitusmarkkinoilla alkaa näkyä, lunastetaan pian asuntovelallisten kämpät pilkkahinnalla ja vedetään niistä sitten markkinahinta, vaikka velallinen olisi tuon pääoman maksanut moneen kertaan.

Pankit ovat kasvottomia huijareita, joihin ei tule ikinä luottaa. Niiden päätehtävänä tulisi olla hoitaa ihmisten jokapäiväistä maksuliikennettä, johon kuuluu myös rahojen talletus ja nostaminen.

Pankeilla, yksityisillä liikepankeilla on lupa luoda tyhjästä pelkillä kirjauksilla rahaa ja lainata sitä vaikkakin tällä hetkellä pientä korkoa vastaan.

Silti heillä ei ole varaa pitää yllä pienten kuntien konttoreita. Pankki lähtee ja vie tallettajien rahat mukanaan. Annammeko sen toteuttaa suunnitelmansa?

Katsotaan Kreikkaan, jossa ihmiset jonottivat pankkeihin saadakseen säästönsä ulos, vaikkei mitään ollut enää tehtävissä. Olisiko jo aika ymmärtää tämä suuri huijaus. Ne jotka ehtivät ensin, voivat vielä saada jotain pelastetuksi. Siirrytään takaisin vanhaan turvalliseen systeemiin ja pidetään ainakin suurimmat talletukset mieluiten sukan varressa.

Tämä Säästöpankin lähtö saa aikaan mahdollisesti suurenkin ryntäyksen Osuuspankkia kohtaan, vaikkei sekään mikään maailman parhaimmista pankeista olisikaan. Tuokin kasvoton rahalaitos on supistanut palveluitaan, ja viimeksi kassapalveluita käyttäessäni pankin työntekijä sanoi, että heillä tarvitsisi olla 10-16 joka päivä kaksi työntekijää täällä, eikä supistettuna aikana yhtä työntekijää, joka kiertää eri konttoreissa.

Pankeillakin on vain yksi ainoa tavoite. Tehdä mahdollisimman suuri voitto osakkeen omistajille. Suuren voiton tavoittelemiseksi ei tulla ikinä käyttämään lainkaan inhimillisyyttä taikka joustoa, muuta kuin suurissa puheissa ennen ikuisen velkavankeuden, eli lainasopimuksen allekirjoittamista.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje