«

»

Ilolan vanhainkoti pyytää kaupungilta 85 000 euroa

Kuva käyttäjältä kaoticsnow

Kuva käyttäjältä kaoticsnow

Kokemäen ja Kiikoisten kuntayhtymän hallinnoimaan Ilolan vanhainkotiin kaavaillaan automaattista sammutinjärjestelmää.

Satakunnan pelastuslaitos on 11.5 .antanut päätöksen, että Ilolan palveukodin poistumisturvallisuuden takaajaksi ei riitä paloilmoittimien muuttaminen osoitteellisiksi, vaan ainoaksi ratkaisuksi jää automaattisen sammutinjärjestelmän rakentaminen.

Kuntayhtymä ei pysty rahoittamaan kyseistä investointihanketta ilman kuntien lisärahoitusta. Kuntayhtymän varallisuus on tällä hetkellä 50 000 euron luokkaa ja hankkeen kustannukset ovat 220 000 euroa.

Kuntayhtymä toivoo niin Kokemäen kuin Kiikoisten kunnilta 85 000 euron lisärahoitusta jo vuoden 2016 talousarvioon.

Sastamalan kaupunginhallitus käsitteli asiaa elokuun alussa, ja esittää, että määräraha myönnettäisiin. Kokemäen kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina 22.8.

Kaupunginjohtaja Reijo Siltala esittää, että määräraha myönnettäisiin ja samalla leikattaisiin Henrikinhovin kuntosuunnitelman mukaisten töiden investointivarallisuutta 136 500 eurosta 101 500 euroon ja.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje