«

»

Perusturva hakee lisämäärärahoja Kokemäellä – Perusterveydenhuollosta leikataan

Kokemäen kaupunginhallitus käsitteli eilen yli miljoonan lisämäärärahojen myöntämistä perusturvalle.

Perusturvalautakunta on hakenut eri toimintoihinsa nykyisen yli 30 miljoonan euron talousarvionsa lisäksi yli miljoonan lisämäärärahaa erilaisiin kuluihin. Muun muassa sosiaalityö tarvitsee palkkauskustannusten ylitystä johtuen sijaisjärjestelyjä sosiaalityöntekijän kohdalla. Myöskin ATK-järjestelmien käyttöönotto aiheuttaa kuluja.

Lisäksi pitkäaikaistyöttömien määrän kasvaessa on menot nousseet toimeentulotukien ja päihdehuollon osalta. Lapsi- ja perhetyönkin kustannukset ovat nousseet. Talousarviossa on varauduttu 10 lasten sijoittamiseen, mutta sijoitettavia onkin 13. Huostaanotettuja on 11, talousarvion 9 sijaan.

Myöskin muun muassa vanhuspalvelut tarvitsevat lisämäärärahoja muun muassa Ilolan kuluihin.

Vastaavasti säästöjä tehdään perusterveydenhuollosta, jonka käyttömenoista muihin toimintoihin siirrettäisiin ehdotuksen mukaan 300 000 euroa.

Kaupunginhallitus päätyi esittämään kaupunginvaltuustolle, että se myöntää erikoissairaanhoidolle 800 000 euron menomäärärahan, sosiaalityölle 273 000 euroa ja  vanhuspalveluille 300 000 euroa. Perusterveydenhuollosta tehtäisiin 400 000 euron leikkaus.

Asiaa käsitellään vielä valtuustossa, jossa lopullinen päätös tehdään.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje