«

»

Näkökulma: Bensan ja dieselin eroista

Kuva: Tuomas Kuhalainen

Kuva: Tuomas Kuhalainen

Aluksi valtionhallinto verotuksen keinoin sai kansan ostamaan dieselautoja, joista saatava taloudellinen hyöty kuitenkin lopahti veronkorotusten jälkeen ja dieselveron takia kokonaan.

Dieselhän on tunnetusti huonommin pakkasta kestävä polttoaine verrattuna bensiiniin. Miksi verotuksella on laitettu suomalaiset ostamaan kylmiin pohjoisen oloihin dieselmoottorisia autoja, jotka sopisivat paremmin vaikkapa keskieurooppaan, jossa taas käytetään vain bensiinimoottoreita?

Bensiiniauton eduiksi voidaan lukea niin parempi kylmäkäynnistyvyys kuin myöskin hiljainen ääni ja nopea kiihtyvyys.

Diesel voi sopia vielä raskaaseen kalustoon, mutta henkilöautoissa ei dieselin teoreettisesti paremmasta hyötysuhteesta ole käytännön hyötyjä.

Ukrainan kriisin ja lännen pakotteiden vuoksi polttoaineen hinta on pudonnut huimasti. Pohjalla ollaan käyty ja dieseliä on saanut halvimmillaan 0,85 eurolla ja bensankaan hinta ei ole paljon tätä kalliimpaa ollut, varsinkin kun lasketaan dieselin hintaan myös dieselvero.

Venäjällä dieseliä on saanut polttoaine.net-sivuston tekemän hintavertailun mukaan halvimmillaan 21.1. Viipurin Shelliltä 0,39 euroa litralta ja bensiiniä 0,449 18.1. Torfyanovkan Lukoilista. Mistä tallaiset hintaerot voivat johtua? Vaikka dieselin hinta oli kuulemma Suomessa alhaalla, saa sitä Venäjältä kolmekertaa halvemmalla ja vielä ilman dieselveroa, sama bensan kanssa?

Olisikohan kyseessä kohtuuton verotus, jolla “pyritään ohjaamaan kuluttajia kohti eettisempiä valintoja?” Mitä ihmeen eettisempiä valintoja? Eihän autontankkiin voi kaataa luomumaitoakaan? Kyllä sinne tarvitaan moottorityyppiin sopivaa polttoainetta.

Jos politikot haluavat ohjata kulutusta johonkin muka parempaan suuntaan niin voisivat kertoa, mikä on polttomoottorin vaihtoehto? Alammeko pian siirtymään häkäpönttöautoihin, vähän niinkuin sodan ja pulan aikanakin vain, että ylivelkaantunut ja huonosti hoidettu valtiomme pystyy maksamaan liikepankeille kovaa korkoa valtionvelasta tai jakamaan pankki- tai puoluetukea samalla, kun ministerit keskustelevat työryhmissään, miten Suomesta saataisiin taas astetta tasa-arvoisempi maa ja ajelevat valtion omistamalla ministeri-Audilla ja tankkaavat valtion bensakortilla tai vaihtoehtoisesti ajavat valtion piikkiin taksilla. Muistaakseni taksiennätyksen oli tehnyt juuri vihreiden kansanedustaja, joka perusteli suurta taksilla kulkemismääräänsä sillä, ettei hänellä ole omaa autoa ja työtehtävänsä hoitaakseen hänen tulee päästä nopeasti paikasta A paikkaan B.

1 comment

  1. Teppo Vanamo

    ”Eihän autontankkiin voi kaataa luomumaitoakaan?”

    Sehän se vasta kallista onkin, taitaa olla 1,5 euroa litra täällä maaseudulla – kaupassa. Joten jos energiasisältöä verrataan, diesel on todella halpaa Suomessa ;-}

Kommentit eivät ole päällä.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje