Tagi arkisto:Harjavalta

Trukki syttyi palamaan Harjavallassa – Varoitus sankasta savusta

Suurteollisuuspuistossa Harjavallassa syttyi palamaan trukki puoli neljän aikoihin torstaina iltapäivällä.

Porin seutu puhtaaksi talkoovoimin

Taas on aloitettu Porin seutu puhtaaksi-kampanja.

Lukitsemattomasta henkilöautosta vietiin stereot Harjavallassa

Harjavallassa perjantain ja lauantain välisenä yönä tunkeuduttiin lukitsemattomaan henkilöautoon.

Harjavallassa purusiilo syttyi palamaan

Kuumentuneen laakerin takia syttyi Puustellin purusiilo Harjavallassa palamaan.

Harjavallassa avoin tiedotustilaisuus vesivoimalaitoksesta

Maanantaina 14.4. järjestetään Harjavallan Keskustan koululla tiedotustilaisuus Harjavallan vesivoimalaitoksen uudistusprojektista.

Työkaluja lähti varkaiden mukaan kerrostalotyömaalta Harjavallassa

Harjavallassa torstain ja perjantain välisenä aikana murtauduttiin kerrostalotyömaan kontteihin.

Harjavallan halli kesälomilla kiinni?

Harjavallan kaupungille esitetään, että hallista pidetään tauko kesällä huoltotöiden vuoksi.

Harjavallan kirjastossa esillä nuorten sarjakuvanäyttely

Harjavallan kaupunki kertoo, että kaupungin kirjastossa on esillä 8. ja 9. luokkien kuvataideryhmien tekemiä sarjakuvia.

Henkilöautojen renkaita puhkottiin Harjavallassa

Tapausta tutkitaan vahingontekona.

» Uudet artikkelit

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje