«

»

Kouluverkkoselvitys puhuttaa

Pääkirjoitus: Kokemäellä on kevään aikana tehty vauhdilla kouluverkkoselvitystä.

Selvitystä vetää kouluverkkoselvittäjä Jarno Moisala.

Työn on määrä valmistua 5.5.2014. Selvityksestä tiedotetaan kuntalaisille keskiviikkona 7.5. järjestettävässä tilaisuudessa, joka alkaa koulukeskuksen auditoriossa kello 18.00.

Selvitys on puhuttanut paikkakunnalla sekä hieman pidemmälläkin. Muun muassa kyläkoulujen lakkauttaminen on noussut esille useaan otteeseen, vaikka oikeastaan kaikkialla ollaan menossa palveluiden keskittämiseen. Muun muassa Porissa useat koulut saivat lakkautuspäätöksen tällä viikolla.

Ihmettelen, kuinka paljon ihmiset jaksavat kyläkoulujensa eteen tehdä. Myöskin kunnan hallinnossa jaksetaan kouluista puhua suuntaan jos toiseenkin.

Kunnalla tai valtioilla vain ei ole yksinkertaisesti varaa tarjota kyläkoulupalveluita, jos nyt palveluita yleensäkään.

Kuitenkin Kauvatsan Lähteenmäen koulua ei saisi lakkauttaa, sillä se koulu kuuluu kylälle! Siihen vedän itse rajan!

Hyvää vappua kaikille!

Tuomas Kuhalainen

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje