«

»

Suomen vappu

Kolumni: Onneksi on olemassa tällaisia juhlapyhiä kuin esimerkiksi vappu! Saa sentään olla sen päivän lomalla töistä ja koulusta.

Vappua on juhlittu ensimmäinen toukokuuta niin kauan kuin minä muistan.

Vappu on työväen juhlapäivä.

Vappua on liputettu jo vuodesta 1979 Suomessa.

Kotona meillä aina juodaan vappuna simaa ja syödään munkkeja ja tippaleipiä. Käydään myös vapputorilla sekä joskus tehdään myös itse simaa!

Vappuna ylioppilaat laittavat ylioppilashatun päähänsä.

Jossain Etelä-Suomessa on poltettu vapputulia.

Nykyaikana vappu on leimattu kaupunkilaiseksi juhlaksi, vaikka ennen vanhaan on vappua vietetty maaseudullakin.

Sima on koko perheen juhlajuoma.

Vappuna mennään tutuille kylään, Kaupungille tai aloitetaan mökkikausi.

Vappuna myös syödään vappulounas.

Vappuhuiskat serpentiini ja naamarit kuuluvat myös vappuun.

Meillä koristellaan vappuna koti serpentiinillä ja ostetaan ilmapalloja ja paukkuserpentiiniä, vappuhuiskia ja sun muita.

Minun mielestä vappuna pitää ottaa ilo irti.

Markus Sainio

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje