«

»

Kokemäen Haapionkatu sai tänään uuden asfaltin

IMG_3470

Kokemäen Haapionkatu. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Keskiviikkona aloitettiin Kokemäen Haapionkadulla asfaltointityöt.

Uutta, toistaiseksi ainakin mustaa asfalttia levitettiin tien pintaan. Paikalla oli jos jonkinlaisia asfaltointiin tarvittavia koneita sekä myöskin työmiehiä. Lämpötilakin oli tukalan kuuma.

Toimittajamme käydessä paikan päällä oli asfaltointikoneet Kokemäen kaupunginkirjaston ja koulukadun kohdalla. Siitä koneet etenivät Tokmannia ja paloasemaa kohti.

Yksi työmiehistä ohjasi liikennettä eikä ruuhkaa ainakaan tiettävästi tielle kasaantunut, sillä Haapionkadun pääsee kiertämään helposti useaa reittiä pitkin. Asfaltoijat aloittivat työt koulujen loputtua, jolloin koululaiskuljetuksistakaan ei muodostunut haittaa työnteolle.

Myöskin tienpiennarten nurmikoiden leikkaajat ovat olleet vauhdissa, sillä Kokemäki valmistautuu kesän kuuluisaan Tulkkilan yö-tapahtumaan, joka kerää sadoittain, jopa tuhansittain ihmisiä kasaan.

IMG_3488

Kuva: Tuomas Kuhalainen

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje