Tagi arkisto:Kesä

Koululaisten kesälomat lähestyvät

Koululaiset ryntäävät kesälaitumille 4. kesäkuuta.

Kaunista Kokemäkeä nyt myös videolla

Tiistaina Kokemäellä rikottiin helleraja ja toimituksemme päätti lähteä ottamaan maisemakuvia Kokemäenjoesta.

Koululaiset suuntaavat kesälomille

Kouluissa aloitetaan kesälomat huomenna lauantaina.

Harjavallan kirjasto suljettuna perjantaina

Harjavallan kirjastossa otettiin käyttöön kesäaukioloajat.

Aurinkoinen ja lämmin sunnuntai tulossa

Kokemäellä, Harjavallassa ja Huittisissa on tulossa aurinkoinen sunnuntai, ennustaa Ilmatieteen laitos.

Satakunnassa sinilevä hieman lisääntynyt

Viime viikosta on sinilevä lisääntynyt hieman Satakunnan alueella.

Superkuu näkyy parhaiten Lounais-Suomessa

Ilmatieteen laitos ennustaa pilvistä sunnuntai-illaksi, jolloin vuoden kirkkain kuutamo loistaa. Kuitenkin näkyvyys pitäisi olla hyvä eikä kiikareita tarvita kuun näkemiseen.

Kirjurinluodon Viksu Mustavaris lähtee lomille

Kirjurinluodon maskotti Viksu Mustavaris lähtee lomanviettoon talveksi.

Sateinen sunnuntai tulossa Kokemäellä ja Harjavallassa

Ilmatieteen laitos ennustaa sunnuntaiksi sateista päivää niin Kokemäellä kuin Harjavallassakin.

Kokemäkeläinen presidentin kesäasunnolla

KATSO KUVAT! – Kokemäkeläisen toimittaja tutustui lauantaina Suomen tasavallan presidentin kesäasuntoon Naantalin Kultarannassa.

Vanhemmat artikkelit «

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje