«

»

Puinnit aloitetaan pian – Viljasadosta tulossa tyydyttävä

vilja photo

Puimurit pääsevät pelloilleen viikon kuluessa. ProAgrian mukaan viljasadosta on tulossa tyydyttävä.

Viljan puinnit ovat alkamassa viikon kuluessa, jolloin aletaan korjaamaan aikaisia ohria ja syysviljoja.

ProAgrian mukaan rukiinien puinnit käynnistyvät ensi viikolla muun muassa Lounais-Suomessa. Ruissato on kuitenkin jäämässä Satakunnassa tavanomaista pienemmäksi.

Nurmikasvien siemenviljelyksiä ollaan puitu jo viime viikon lopulla. Puinnit käynnistyvät parin viikon sisällä laajemmin. Timotein arvioidaan valmistuvan elokuun puoliväliin mennessä.

Kevätvehnän satonäkymät ovat lupaavat. Satoa arvellaan tulevan tyydyttävästi koko maassa. Rehuohran satonäkymät ovat huonot.

ProAgrian mukaan aikaisin kylvetyt kasvustot ovat yleisesti pärjänneet paremmin, kuin myöhään kylvetyt. Rikkakasvien torjunta on onnistunut pääosilta hyvin.

Rypsisadosta on tulossa tavanomainen suuressa osassa maata. Rypsiä päästään puimaan elokuun loppupuolella.

Säilörehun toisen sadon korjuu on aloitettu viime viikolla.

Heinäkuun alussa saatiin kuivaheinän korjuut aloitettua. Kesäkuun sateet kuitenkin myöhästyttivät korjuuta.

Sadon määrään ovat vaikuttaneet vaihtelevat sademäärät. Viljasadosta on tulossa tyydyttävä, jos se saadaan korjattua hyvälaatuisena talteen.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje