«

»

Sumu suisti henkilöauton ojaan Kokemäellä

Keskiviikkoaamuna 10.9. kello yhdeksän aikoihin otettu kuva osoittaa sumun olleen sankkaa. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Keskiviikkoaamuna 10.9. kello yhdeksän aikoihin otettu kuva osoittaa sumun olleen sankkaa. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Keskiviikkoaamuna Kokemäellä henkilöauto suistui tieltä. Syynä ulosajoon uskotaan olevan sankka sumu.

Aamuinen sumu oli taas tänäkin aamuna huonontamassa näkyvyyttä. Poliisi varoitti jo muutama päivä sitten sumun vaaroista ja muistutti sumuvalojen käytöstä.

Ulosajo sattui Järilänvuorentiellä aamuyhdeksän aikoihin.

Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta kuljettaja ei päässyt autosta ilman palokunnan apua. Autossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita matkustajia.

Pelastuslaitos sai hälytyksen tapahtuneesta kello 9.17.

3 comments

  1. Hemmo

    Miten se sumu suisti auton? Oli niin epätasaisen paksua ette kuski pystnyt enää ohjaamaan. Oli kuin vedessä olisi kellunut vai? – Vai olisiko oikea otsikko ollut : ”Sumun huomiotta jättänyt autoilija eksyi ja ohjasi autonsa ojaan”

  2. Tuomas Kuhalainen

    Hei!

    Kiitoksia palautteestasi! Otsikko tarkoittaa sumun häirinneen kuljettajaa, eli ohjanneen siis hänet ojaan lyhyesti ilmaistuna.

    Pahoittelen, jos otsikko oli mielestäsi harhaanjohtava.

  3. Hemmo

    No juu – kiitän nopeasta reagoinnista ehkä vähän ilkeään heittooni.

    Tiedän ja ymmärrän että iskevässä otsikoinnissa on useasti ns oikaistava. Eikä uutisointi pidemmän päällle ole miellyttävää jos se olisi aina jotain syyllistävää. Kommenttini oli enemmänkin yleiseen liikenneonnettomuuksien uutisointiin liittyvää.

    Jotenkin vain huvittaa kun taas syksymmällä lehtiin ilmestyy noita lumipyry aiheutti, liukas keli aiheutti jne otsikoita. Talvi tulee joka vuosi. Miten se voi yllättää ja siten aiheuttaa? Lumipyry ja sumu tulevat harvoin puskista piilosta niin nopeasti ettei niitä pystyisi huomiomaan.

    Musta jää oudolla tiellä on tilanne jonka voisi ajatella olevan puhtaasti ”aiheuttajana” samoin moottoripyörille ilkeät pikipaikkaukset ja muu öljyliukkaus.

Kommentit eivät ole päällä.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje