«

»

Kesäteatteri ajaa kylien oikeuksia

Kokemäen Korkeaojalla toimiva Halkeenkiven kesäteatteri on julkistanut tulevan kesän ohjelmistonsa.

Ensi kesän ohjelmistona on Teuvo Ruohorannan näytelmä Operaatio Pusukumpu. Näytelmän on ohjannut Lauri Välimäki.

Tapahtumat sijoittuvat Hurmalan kirkonkylään. Teemana on kuntaliitos, jonka myötä kaupunki on päättänyt myydä kyläläisten rakentaman tanssilavan helsinkiläisille IT-yrittäjille, jotka aikovat purkaa lavan ja rakentaa sen tilalle IT-keskuksen.

Kyläläiset aloittavat taistelun kylänsä tulevaisuudesta ja tanssilavan puolesta.

Ajetaan kylien oikeuksia

Ensi kesän alussa Korkeaojan oma kyläkoulu on määrätty lopetettavaksi. Kyläyhdistyksen kesäteatterin ohjelmistossa on vahvasti esillä kylien elinvoimaisuus ja toiminta.

Viime kesänkin ohjelmisto pohjautui kylien elinvoimaan. Kyllä Peltoska hoitaa-näytöksen kävi katsomassa noin 1500 henkilöä.

Näytöksen ensi-ilta järjestetään 24.6. kello 19.00.

LUE MYÖS:
Kyllä Peltoska hoitaa – 3.7.2014

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje