«

»

Kolumni: Paras sakotusaika alkaa olla lopuillaan

Sulat tiet, 80 km/h talvinopeudet. Salamavalot räpsivät ja valtio tienaa.

Tällaista on Suomen kevään liikenneolot. Talvinopeusrajoitusten loppuvaiheessa, eli maalis- huhtikuussa tiet ovat jo kesäkelien tasolla, mutta nopeusrajoitukset ovat vain 80 km/h valtateillä.

Valtatie 2:lla on monessa paikassa peltipoliiseja valmiina ottamaan potrettia vähänkään kiireellisemmästä kuskista. Ja valtio tienaa.

Ensimerkiksi Porista Kokemäelle päin ajaessa on ensin 100 km/h rajoitusta. Sitten yhtäkkiä tulee kahdeksankympin lätkä ja heti tämän jälkeen kamera. Vaikka tieolot pysyvätkin samaisina, kuin satasen alueellakin. Lisäksi peltipoliiseja sijoitellaan monesti esimerkiksi rinteiden alle, jossa tulee otettua helposti vähintäänkin pieni pikavoitto.

Ruotisissa peltipoliisit on hoidettu paljon järkevämmin ilman tavoitetta rahastukseen. Siellä on aina 50 metriä ennen kameraa hidaste sekä lisäksi liikennemerkki, jossa kerrotaan nopeusrajoitus ja varoitetaan kamerasta.

Siellä kameroita ei peitellä harmaalla värillä, vaan ne on maalattu huomiovärillä.

Tuomas Kuhalainen
päätoimittaja

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje