«

»

Lautakunta käsittelee: Siirretäänkö Tulkkilalaiset yhteiskouluun?

Kuva: Tuomas Kuhalainen

Tulkkilan koulun peruskorjaus alkaa kesälomien alettua. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Kokemäen kasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee tänään Tulkkilan koululaisten evakkoa.

Koululla aloitetaan 1. kesäkuuta peruskorjaus. Koulu aiotaan saneerata kolmisarjaiseksi. Peruskorjattu Tulkkilan koulun on määrä avata ovensa elokuussa 2016.

Oppilaat siirtyvät evakkoon koululta rakennustöiden ajaksi.

Sivistysjohtaja esittää, että 1.-5. luokkien oppilaat siirtyisivät Vanhalle Yhteiskoululle ja 6. luokkien oppilaat yhteiskouluun Haapionkadun toiselle puolelle.

Forsbyn koululaiset 1.-3. luokat siirtyisivät Vanhalle Yhteiskoululle ja 4.-6. luokkalaiset yhteiskouluun.

Kuudesluokkalaisten sijoittamista yhteiskouluun on paikkakunnalla kritisoitu voimakkaasti. Monet ovat sitä mieltä, että yhteiskouluun vuotta aiemmin siirtyminen lyhentäisi lapsuutta. Lisäksi 6. luokkalaiset erotetaan samalla muista nuoremmista oppilaista.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje