«

»

Pääkirjoitus: Suomen lipun häpäiseminen rangaistava

Kuva: Tuomas Kuhalainen

Kuva: Tuomas Kuhalainen

Lukiessani Ylen uutista Vihreiden uusista linjauksista jouduin jo hieraisemaan silmiäni. Ehdottavatko he, että Suomen lipun häpäiseminen tulisi sallia. Kyllä, niin he ehdottavat.

Vapauden ja itsenäisyytemme tunnusmerkin häpäiseminen on oltava aina rangaistavaa. Esi-isämme kääntyivät varmasti haudassaan kuullessaan tästä vitsistä.

Tuon sinivalkoisen lipun puolesta on eletty ja kuoltu ja taisteltu. Nyt sen häpäiseminen haluttaisiin sallia? Haluammeko me, että ulkomailta rahdataan laivalasteittain väkeä maahamme ja oikein kehotetaan heitä häpäisemään lippumme, itsenäisyytemme tunnusmerkin?

Jos menisimme heidän kotimaahansa ja polttaisimme heidän lippunsa, uskoisin että sen jälkeen ei kotiin enää palattaisi. Suomessa tuosta rikoksesta selviää sakoilla, vain ja ainoastaan sakoilla.

En voi ymmärtää, miten tuo huu-haa viherpiiperryspuolueiden helppoheikit kehtaavatkin esittää tuollaista? Tämä voitaisiin pitää minusta jo maanpetoksena!

Puoluekokous haluaisi poistaa myöskin jumalanpilkkapykälän rikoslaista. Tämä tarkoittaisi sitä, että Jumalaa saisi pilkata, muttei esimerkiksi muita uskontoja.

Sininen on taivas, valkoinen on hanki, sinivalkoinen on vapauden tunnusmerkit. Tuo siniristilippumme on maamme ja itsenäisyytemme tunnus. Sen häpäisijöitä tulisi minusta rangaista ankarasti. Jos lippumme häpäisy poistetaan rikoslaista, ei voi muuta todeta, kuin olemme menettäneet itsenäisyytemme. Kysynkin sitten, nostammeko salkoihin Ruotsin, Venäjän vai kenties EU:n lipun?

Ehdottaisin, vastalauseeksi näille vihreille, että polttaisimme näkyvästi vihreiden oman puoluelipun. Kysymme sitten, tuntuiko se heistä mukavalta. Haluaisin samalla tietää, kuinkahan paljon saasteita tuosta maanpettureiden tunnuksesta irtoaa.

1 comment

  1. Vihreä kosmopoliitti

    Selailin sivustoasi Nyt-liitteen jutun johdosta. On hienoa, että kaltaisesi nuori mies ottaa kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja sivustot ovat ulkonäöllisesti varsin laadukkaasti toteutetut. Kannattaa aina miettiä välillä hetki olematta liikaa leimaamatta itsensä kanssa eri mieltä olevia suoraan viherpiipertäjiksi, rasisteiksi tai terroristeiksi. Voit pohtia onko valtiovalta ja sitä edustava lippu jollain tapaa erityistä suojelua kaipaava objekti, jota ei voi esim. poliittisen protestin yhteydessä hävittää.

    Anglo-saksisessa maailmassa patriotismi esiintyy sekä rakkautena maahan, että kriittisenä suhtautumisena keskusvaltaan (tästä hyvänä esimerkkinä Yhdysvallat). Lipun polttaminen on Yhdysvaltojen lisäksi suuressa osassa länttä sallittu poliittisen protestin aikana, mikä on ominaista vapaalle demokratialle. Aidossa liberaalissa demokratiassa saa olla eri mieltä, kunhan ei vahingoita ketään.

    On selvää, että lipun polttaminen on varmaan harvoin hyvän maun mukaista, mutta onko se asia, jota on oikeasti järkevää säädellä rikosoikeudellisella tasolla? Leimaat vihreät tässä maanpettureiksi ym. mutta en usko, että kovinkaan moni vihreä oikeasti haluaa polttaa Suomen lippuja tai pitää sitä millään tavalla järkevänä touhuna. Lipun polttamisesta syyttäminen vie aivan turhaan oikeuslaitoksen aikaa, jota voitaisiin käyttää huomattavasti tärkeämpiin asioihin, josta olet varmaan samaa mieltä.

    Samassa vihreiden aloitteessa esitettiin myös hautarauhan poistamisesta rikoslaista, josta myös moni suomalainen mielensä pahoitti ja ajatteli, että vihreät haluavat häpäistä kuolleiden muistot. Homma nyt vaan on se, että hautoja suojellaan jo ihan omaisuuden suojaa koskevilla rikoslain pykälillä eli kyseessä on turhaa päällekkäistä lainsäädäntöä.

    Tarinan opetus: kannattaa aina tutustua myös vastapuolen argumentointiin ennen kun antaa leimakirveen heilua.

Kommentit eivät ole päällä.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje