Kuukausi arkisto: K V

KK-V:lle uusi Suomen ennätys

Kokemäkeläinen Tiina Valamaa juoksi Kunto-Pirkkojen järjestämillä SAULin tiejuoksuilla uuden Suomen ennätyksen.

Etäluettavia vesimittareita asennetaan Kokemäellä

Kokemäen Pappilan ja Kuokkalan alueella vaihdetaan vesimittareita etäluettaviin.

Maanantaina ensimmäinen perunaerä

Finnamylin perunajauhotehtaaseen Kokemäelle saapuu maanantaista alkaen miljoona kiloa perunaa joka päivä.

Kierrätyskeskuksen aukioloajat muuttuvat

Kokemäen kierrätyskeskuksen aukioloaikoihin tulee muutoksia 31. elokuuta alkaen.

Säpilän riippusilta remonttiin

Säpilän riippusillan kaiteet ovat lahonneet monin paikoin sekä metalliset tukipilarit ovat ruostuneet.

Sunnuntain markkinapäivänä ukkostaa

Harjavallan markkinat käynnistyivät lauantaiaamuna aurinkoisissa merkeissä. Sunnuntaille Ilmatieteen laitos ennustaa kuitenkin ukkosta.

Ilotulitus sallittu lauantaina kello 18-24

Satakunnan pelastuslaitoksen alueella taajamien ulkopuolella ja vesistöjen läheisyydessä on sallittu ilotulitukset kello 18-24 ilman ennakkoilmoittamista mökkikauden päättäjäisiksi.

Henkilöauto ja kevytmoottoripyörä kolarissa

Huittisten Risto Rytin kadulla sattui henkilöauton ja kevytmoottoripyörän välinen kolari torstai-iltana.

Viitisenkymmentä nuorta miestä saapui Satalinnan vastaanottokeskukseen

Harjavallan vastaanottokeskukseen on saapunut tänään viitisenkymmentä nuorta miestä.

Mökkikausi päätetään tänään

Veneily- ja mökkikausi päätetään tänään.

Vanhemmat artikkelit «

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje