«

»

Pääkirjoitus: Käteistä, kiitos!

S-marketin otto-automaatti. Kuva: Tuomas Kuhalainen

S-marketin otto-automaatti. Kuva: Tuomas Kuhalainen

Pankkimaailma on kuluneen vuoden aikana kohdellut Kokemäkeä useampaan otteeseenkin kaltoin.

Nordea lakkautti kesän alussa konttorinsa Kokemäellä ja nyt myöskin toinen paikkakunnan Otto-automaateista sai lähteä.

Pyrkivätkö pankit estämään rahakatoa, kun rahaa ei enää saa pankista eikä edes automaatilta.

Miten käy eläkeläisten ja seniorien, jotka eivät osaa käyttää verkkopankkeja tai aina edes otto-automaatteja?

Nyt on jo pelkän automaatinkin ylläpito näin pienellä paikkakunnalla jäänyt kannattamattomaksi.

Tässä unohdetaan jälleen pieni ihminen. Käteistä saa enää yhdestä automaatista, entä sitten kun tämä automaatti menee epäkuntoon?

Esimerkiksi iltatorillamme ei ainakaan kaikilla myyjillä maksutavaksi varmasti kelpaa kortti, kuten ei yleensäkään torimyynnissä, joten käteistä rahaa tarvitaan aina.

Myöskin esimerkiksi erilaisiin keräyksiin ja hyväntekeväisyyteen lahjoitetaan yleensä käteistä rahaa. Vai pitäisikö kirkonkin kolehdin keräämisen yhteydessä tarjota myöskin pankkikorttikonetta?

1 comment

  1. Joutomies

    Pitäytymisellä käteisen käytössä on hyvät ja huonot puolensa. Nythän yllättävän monet palvelua harjoittavat liikkeet haluavat maksun käteisenä. Useimmassa tapauksessa se tarkoittaa sitä, että taustalla on harmaata taloutta tai palvelujen tarjoaja ei halua maksun menevän muiden syiden takia pankin kautta.

    Ikäihmisillä syyt ovat juuri niitä, mitä pääkirjoituksessa mainittiin.

Kommentit eivät ole päällä.

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje