«

»

Laaja murtosarja selviämässä – Rikoksia lähes sata

Lounais-Suomen poliisi on selvitänyt laajaa valtakunnallista omaisuusrikosten sarjaa. Päätekijöiksi epäillään kolmea pirkanmaalaista miestä, joiden uskotaan tehneen lähes sata omaisuusrikosta kohdistuen omakotitaloihin, vapaa-ajanasuntoihin sekä rakennustyömaille.

Rikokset ovat poliisin mukaan olleet hyvin suunnitelmallisia sekä ammattimaisesti toteutettuja. Saaliille oli muun muassa järjestetty myyntikanavat jo valmiiksi.

Uhrinsa varkaat selvittivät murtokohteidensa asianomistajien autojen rekisteritunnusten perusteella. He keräsivät rekisteritunnuksia muun muassa sairaalojen, hotellien ja lomakylien paikoitusalueelta. Jotkut uhrit valittiin myös lehtien uutisista.

Kaksi pääepäiltyä, eli 1974 ja 1982 syntyneet miehet jäivät kiinni jo maaliskuussa heidän poistuessaan murtopaikalta. Asunto kuului muutamia päiviä aikaisemmin henkirikoksen kohteeksi joutuneelle pariskunnalle.

Poliisi pyytää rikoksiin liittyviä asianomaisten kyselyjä ja yhteydenottoja omaisuusrikos.lounais-suomi@poliisi.fi

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot

Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka käyttämäsi verkkosivusto lähettää selaimeesi. Se auttaa sivustoa muistamaan käyntisi tiedot, kuten valitsemasi kielen ja muita asetuksia. Eväste voi helpottaa seuraavaa käyntikertaasi ja tehdä sivustosta sinulle hyödyllisemmän. Evästeillä on tärkeä rooli. Ilman niitä verkon käyttäminen olisi paljon turhauttavampaa. Käytämme evästeitä moniin tarkoituksiin, muun muassa Google:n mainosten kohdentamiseen sekä kävijämäärän laskemiseen. Lisätietoja käytännöistämme saat Googlen sivustolta: http://www.google.com/intl/fi/policies/technologies/ads/ Jatkamalla selausta hyväksyt nämä ehdot.

Sulje